Kirjoitus käsittelee herkkyyttä, persoonallisuutta ja biologisen määräytyvyyden ja ihmisen oman vallan teemoja. Herkkyydessä on eri ulottuvuuksia, joita ei pidä sotkea keskenään. Herkkyyttä voi lisätä tai sitä voi vähentää. Virikkeenä kirjoitukselle toimi Hesarin 19.5.14 juttu psykologi Heli Heiskasesta.

Temperamentti ja biomoottori

Persoonallisuuden biologista puolta kutsutaan temperamentiksi. Temperamentti ilmenee esimerkiksi biologisen hermoston reagointiherkkyytenä, sen toiminnan voimakkuutena, kestona ja hermoston rytmien säännöllisyytenä.

Temperamentti on perinnöllinen ja geneettisesti koodattu. Se on ihmisen biologinen ja yksilöllinen moottori. Se antaa energiaa esimerkiksi kehon liikkeisiin (motorinen aktiivisuustaso tai rauhallisuus), tunteisiin, autonomisen hermoston toimintaan jne. Temperamentti on herkkyyden biologinen perusta.

Kasvatus, kulttuuri ja terapia

Emme ole kuitenkaan täysin biologian armoilla. Kasvatus, kulttuuri ja terapia muokkaavat tapoja, joilla säätelemme biologisen hermostomoottorimme toimintaa. Itsesäätelyn avulla voimme ruokkia tai vähentää hermoston reagoivuutta ja reaktioiden kestoa. Psyykkisen itsesäätelyn tärkeys tulee ottaa esille. Näin ei yritetä redusoida ihmistä pelkkään biologiaansa ja voidaan olla kokonaisvaltaisempia.

Tunteiden säätelyn taidot ovat tärkeä osa itsesäätelyä. Itsesäätely on muodikkaasti toiseen yhteyteen sovellettuna oman itsensä johtamista. On tärkeää kuunnella sisäisiä tilojaan siten, että itsesäätely ei koidu oman itsensä torjunnaksi. Terapiassa tutkitaan ja uudistetaan sisäisiä merkityksiä siten, että oma itse ei tule torjutuksi.

Herkkyys ei ole täysin synnynnäistä

Herkkyyttä ja erityisherkkyyttä pidettiin HS:n kirjoituksessa 29.5.14 ”synnynnäisenä tekijänä”. Synnynnäisyys on kuitenkin käsiteidea, joka jättää ihmisen oman roolin vähäiseksi ja passiiviseksi. Herkkyydessä näkisin muitakin tasoja kuin biologisen ja hermostollisen herkkyyden. Näkisin, että herkkyys on kokemuksellinen lopputulema ja kokonaisuus, jossa on mukana muutakin kuin synnynnäisiä biologisia tekijöitä. Herkkyyttä voi myös harjoitella.

Herkkyydessä on toki synnynnäistä vaihtelua luonnostaan. Toisaalta taas herkkyys ei ole synnynnäistä, sillä siihen vaikuttavat yksilölliset itsesäätelyn keinot. Tärkeitä keinoja herkkyyden kokemukseen ja itsesäätelyyn ovat mm. yksilön taito rauhoittaa omaa itseään ja tyynnyttää hermoston reagointia. Valo- tai ääniherkkyys ovat eri asioita kuin tunneherkkyys. Vaikuttaisi, että HS:n kirjoituksessa eri asioita sotketaan herkkyyteen eikä eri tasoja erotella.

Arvelen, että HS:n kirjoitus (HS 29.5.14) on liian yksinkertaistettu versio psykologi Heli Heiskasen kertomista asioista. Jos siis herkkyys olisi täysin synnynnäinen biologinen ominaisuus, siihen ei voisi vaikuttaa. Heli onkin tarjonnut mm. stressinsäätelyn kursseja. Tämä on tärkeää itsesäätelyn apua. Herkkyys on osittain synnynnäistä ja osittain itsesäädeltyä mm. stressinhallinnan kautta.

Yksilöllinen taito säädellä osittain biologisesti määräytyvää herkkyyttä tai erityisherkkyyttä, tulee esiin myös siinä, että kaksi herkkää ihmistä reagoivat eri tavoin voimakkaaseen ärsykkeeseen. Tämä ärsyke voi olla esimerkiksi puolison tai esimiehen tapa huutaa kielteisessä tilanteessa.

Stressi ja oma valta

Kaksi herkkää ihmistä reagoivat eri tavoin ja luovat tilanteesta erilaisen kokonaisuuden ja lopputuleman. Toinen hallitsee tilenteen tuomaa stressiä aktiivisella tavalla ja toinen passiivisella tavalla. Siinä toinen pyrkii vaikuttamaan asiaan, kun taas toinen voi pyrkiä jollain tasolla välttämään asiaa. Passiivista stressinhallintaa kutustaan myös tunnekeskeiseksi reagoinniksi, jossa tunnekokemus on mm. ajallisessa mielessä huomion kohteena.

Käytännössä stressinhallinta voi kattaa sosiaalisia taitoja ja erilaisia asennoitumisvalmiuksia tilanteeseen. Toinen voi pitää jotain tilannetta – vaikka hankalaa esimiestä – uhkana. Toinen haasteena. Kolmas vähämerkityksisenä antaen tilanteelle vähemmän vaikutusarvoa.

Tärkeää on että ihmiset tulkitsevat tilanteita eri tavoin ja liittävät niihin erilaisia asioita. Toisen merkitykset voivat olla esimerkiksi enemmän uhkatulkintaa ja pelon kautta tapahtuvaa tilanteen käsitteellistämistä. Toinen suhtautuu tilanteeseen enemmän aggression ja vihan kautta. Pelossa luikitaan pakoon, vihassa asiaan käydään käsiksi – mielellään rakentavalla tavalla. Pyrkimys asian välttämiseen on helpompaa ja siksi passiivisempaa. Aktiivisella stressinhallinnalla pyritään vaikuttamaan tilanteen syihin ja tekijöihin.

Herkkyys on herkkä aihe

HS:n kirjoituksessa herkkyydestä (HS 29.5.14) itseäni ärsytti ihmisen passivointi herkkyyden suhteen. Kun jotain asiaa – kuten herkkyyttä – pidetään synnynnäisenä, niin minkäs ihminen voi asialle. Kuitenkin tämä on rajoittunut käsitteistys, sillä herkkyys kokonaisuutena on vain osaksi synnynnäistä. Esimerkiksi juuri psykoterapiassa lisätään ihmisen aktiivisia keinoja ja tiedostamista mm. herkkyyden ja tunteiden säätelyn kysymyksissä. Ihmissuhteisiin, tunteisiin tai muuhun liittyvää herkkyyttä voidaan kokemuksellisella tasolla lisätä tai vähentää.

Erityisherkkyydenkin kohdalla ihminen itse voi ottaa aktiivisemma roolin ja lisätä oman egonsa, minuutensa, vapautta. Toinen tarvitsee enemmän psyykkistä itsesäätelyä kuin toinen eri tilanteissa, mutta tökeröästi sanoen paksumpaa nahkaa voi ja kannattaa kasvattaa. Toisinaan taas paksua nahkaa on hyödyllistä keventää. Tämä tarjoaa herkkyydelle lisää liikkumavaraa eri tilanteissa. Terapia on hienostunut keino monien henkilökohtaisen tason taitojen opetteluun.

Aihepiiri herkkyydestä on toki monimutkainen. Kysymys on myös biologian määräävyydestä ja ihmisen vallasta omaan itseensä. Ihmistä passivoivaa ajatusrakennetta (synnynnäisyys) kyseenalaistan mielelläni. Terapiassa tehdään muutoksen eteen se, mikä tehtävissä on. Hyvin usein se on riittävästi, jotta tilanne ja kokemus helpottuvat. Mikäli herkkyyden kokemus tai kokemattomuus käy ajoittain kuormittavaksi ja halutaan enemmän liikkumavaraa itselle, niin emme ole vain biologisen hermostomme armoilla.