Mielen sisällöt voivat tappaa tai parantaa – kirjaimellisesti!

Blogisarjan tarkoitus on tuoda esille mielen ja psykoterapian vaikutusta ihmisen fyysiseen kehoon ja terveyteen.

Psykofyysinen hyvinvointi

Yleisesti psykoterapia nähdään vain psyykkisen hyvinvoinnin lähteenä. Kuitenkin psykoterapiaa tulee arvostaa kokonaisvaltaisempana psykofyysisen hyvinvoinnin lähteenä. Lyhyesti sanoen, mielen vaikutus siirtyy sekunneissa kehollisiksi prosesseiksi.

Mielen ja kehon yhteyden korostaminen on tarpeellista, sillä kulttuuriset rakenteet eivät ota tätä riittävästi huomioon. Tiedon tulisi vaikuttaa siihen, miten terveydestä, sen hoidosta ja esimerkiksi uskomushoidoista yleisesti ajatellaan. Lisäksi juuri psykoterapia on kehittyneimpiä keinoja vaikuttaa psyykkisiin ja siten myös kehollisiin prosesseihin.

Vaikutuskulkuja mielen ja kehon välillä tunnetaan. Mielen prosessit vaikuttavat kehollisesti mm. hormoni- ja sisäeritystoimintojen, sydän- ja verisuoniprosessien sekä immuniteetin toiminnan kautta. Tätä melko rikastakin tietotaustaa vasten on yllättävää, että psykoterapian fyysiset terveyssovellukset puuttuvat lähes kokonaan. On perusteita sille, että psykoterapian fyysinen terveysvaikutus on saanut ansiottoman vähän huomiota. Tilanne on kuitenkin muuttumassa parempaan lisääntyvän tiedon myötä. Lisäksi kehollisuutta pyritään huomioimaan monissa psykoterapioissa enemmässä määrin.

Aluksi teemaa lähestytään yleisemmin ja myös historiallisesti. Tarkastelu tiivistää pitkän kehityskulun historiasta nykyhetkeen.

Kirjoitussarjalla pyritään korostamaan kokonaisvaltaisen ihmiskäsityksen vaikeutta ja arvoa.

Psykoterapia tuodaan myöhemmin mukaan tarkasteluun. Näin psykoterapian yhteyttä keholliseen terveyteen selitetään nimenomaisten mekanismien avulla. Lopuksi tätä yleistä tarkastelua kohdennetaan erityisemmin ratkaisukeskeiseen psykoterapiaan asiakasprosessin myötä.

Hyviä ja mielenkiintoisia lukuhetkiä!

Siirry artikkeliin:

Naiivi ”kokonaisvaltaisuus” ja biopsykososiaalisen ihmiskäsityksen kritiikki (Psykoterapia on fyysisen terveyden lähde – Osa 2)